Toisekseen, värjäyskattilat ovat käyneet kuumina. Oma suosikkini uusista värjäyksistä näkyy alla olevassa kuvassa. Se on raparperilla värjättyä raitalankaa. Ensin uittelin kokonaisia vyyhtejä raparperiliemessä alunan kanssa, sitten nostin vyyhtejä roikkumaan niin että vain alaosat jäivät kattilaan ja lisäsin sinne rautavihtrilliä. Vyyhdin alaosat muuttuivat vihreiksi ja yläosat jäivät keltaisiksi. Tykkään lopputuloksesta eikä varmasti jää ainoaksi raitalankakokeiluksi. Näiden lisäksi lankaa on uinut punakääpäliemessä (joita ensin luulin okrakääviksi) sekä isohirvenjäkäläliemessä. Jäkälä antoi niin vaatimattoman värin että heitin ne uudestaan porisemaan voikukkasoppaan. Käävistä tuli vaaleankeltaista ja jäkälä&voikukka-yhdistelmästä kellanruskeaa. Raidalliset raparperit ovat jo puodin hyllyllä, toisetkin hyppäävät sinne pian kunhan ehdin vyyhditä ja kuvata.

Kolmanneksi, olen touhuillut myös villakasojen kanssa tällä viikolla. Hain tiistaina paikallisesta Taito-keskuksesta lainaan Louetin karstamyllyn ja sen läpi olen pyöritellyt villoja. Kiitettävästi lampaanrasvaa noissa villoissa on ja melko paljon joutuu likaisuuden ja takkuisuuden takia heittämään poiskin, mutta kyllä valmistakin tulee. Kyllä mieltä lämmittää kun takkuinen turkki muuttuu kauniiksi karstalevyiksi :) Aloitin luonnonmustan lampaan villasta, yritän loman aikana ehtiä karstailemaan yhden lampaallisen verran sekä mustaa, ruskeaa että valkoista. Onpa sitten talvella mitä kehrätä. Näyttää tosin uhkaavasti siltä että rukki sanoo pian yhteistyösopimuksensa irti, uhkaavasti lenksuu ja lonksuu.
Neljänneksi, en laittele väriä ainoastaan lankoihin vaan myös suuhun. Kesän parhautta on grillatut kasvikset. Niin värikkäitä, hyviä ja kevyitä. Erityisesti kesän ensimmäinen maissi maistui. Namskis.

Viidenneksi, eka lomaviikko pian takana, kaksi vielä edessä. Parhautta :)
3 kommenttia:
Hups, arvontaan en ihan ehtinyt, vaan ehdinpä ihailemaan kivoja värejä. Minäkin sain aikaiseksi eilen värjäillä ensimmäistä kertaa tänä kesänä. Hyvää lomaa!
Kasvivärjäys kiinnostaa minuakin...tosi nätit värit.
Raitalanka on nättiä! Minä värjäsin viime vuonna sipulin ja punasipulin jälkivärillä myös raidallista lankaa. Vyyhdin kummatkin päät eri kattilassa ja liikuttelin keskikohtaa edestakaisin. Mutta tuo rautavihtrilli kuulostaa hyvältä idealta, tulee saman värin eri sävyjä.
Lähetä kommentti