tiistai, 16. kesäkuuta 2009

Dedä dukossa

Kesäflunssainen tervehdys. Sairastaminen on aina ihan pyllystä, saati kesällä. Mutta minkäs teet, ei tuo kiroilemallakaan tunnu häviävän. Pakko vaan potea ja litkiä teetä ja hinajaa.

Neulerintamalla on monta projektia kesken, kaikki enemmän tai vähemmän vaiheessa. Suunnitelmia on jonossa vähintään jouluun asti, pitää vaan järjestyksessä toteuttaa toisille luvatut ja tehdä omia sit jos joskus jää aikaa. Kuvia valmiistakin neuleista on kyllä odotettavissa, kun vain muistais kuvata.

Ravelry-vaihto onnistui yli odotusten. Pidin hurrrjasti omasta paketistani ja oma parini tuntui ilahtuvan myös. Unohdin tietenkin kuvata hänelle neulomani huivin, tein sen suklaanruskeasta bambu-puuvillalangasta ja ohjeeksi otin Tikrun Haruha-huivin. Minun paketistani löytyneille langoille on jo sotasuunnitelmat valmiina ja ohjeet katsottuna. Vihreestä tulee pipo, turkoosista pieni bolero ja kirjavasta huivi. Sittes näätte myöhemmin.

Jotain kuvan tynkääkin ettei ihan pelkäksi jaaritukseksi mene. Sain viime viikolla värjättyä lankaa raparperilla, rautapuretus antoi vihreää sävyä ja langasta tuli kivan vivahteikasta. Nämä ovat myynnissä (tuolta oikeasta ylänurkasta sisään, olkaat hyvät) mut en tiedä miten kauan koska himoitsen näitä myös itse ;)


Lisää värjäyksiä on tulossa jahka tästä vähän paranen. Keräsin viikonloppuna mökiltä jäkälää ja karvetta ja sitten vielä suuri löytö: okrakääpää. Namnam.

Lankavaraston tila:
6665 g + lahjalangat 450 g - huiviin 150 g = 6965 g (huom. määrä taitaa olla jotenkin vakio +/- 7 kiloa *huokaus*)

0 kommenttia: