lauantai, 4. huhtikuuta 2009

Vasara ja nauloja

On täällä puutyötkin vähän edenneet. Hirsimökki on ottanut pieniä edistysaskeleita. Ensiksi tartuin sahaan ja pistin mökin puoliksi. Ajatuksena oli saada tupa auki että sinne näkisi paremmin eikä tarvitse vain katon kautta kurkistella. Etuseinä siis irti ja toiseen päätyyn pienet saranat. Nyt etuseinä aukeaa kuin luukku. Toinen vaihtoehto olisi ollut poistaa etuseinä kokonaan, niin kuin nukkekodeissa yleensä on tehty. Se ei kuitenkaan tuntunut hyvältä, halusin että mökkiä voi katsella myös ulkoapäin.

Petsasin mökin ulkopinnat Hardinin aidolla petsillä, väri "tumma antiikkitammi". Lisäksi tupa on saanut lankkulattian, alunperinhän siinä ei ollut lattiaa lainkaan.



Seuraavina suunnitteilla on kivipäällysteinen uuni ja pärekatto. Sit kun tää on valmis niin suurennan sen taikasauvan heilautuksella ja muutan sinne itse asumaan :p

0 kommenttia: